fbpx

On toukokuun alku. Kalenteri alkaa täyttyä sovituista päivämääristä. Melontaretkille ja -kursseille putkahtelee ilmoittautumisia. Puhkun intoa ja olen täynnä energiaa. Tästä tulee huippusesonki! Mutta: posti tuo Terveystalon kirjeen, jossa on kutsu mammografian lisätutkimuksiin.

Saatanan syöpäläinen

Puolisoni ja poikani yrittivät viimeiseen asti valaa minuun uskoa, ettei se ole syöpää. Minä sen sijaan olin sataprosenttisen varma, että syöpähän se on. Pessimisti ei pety, sanotaan.

Lisätutkimus varmisti rintasyövän. Maailmani romahti totaalisesti. Minusta, eilen ihan terveestä ihmisestä tuli yhtäkkiä kroonisesti sairas saatanan syöpäläinen, turhake, elätti, arvoton ihminen. Miksi tämänkin piti tapahtua minulle? Eikö viimeisen neljän vuoden koettelemuksissa olisi ollut jo riittävästi? Työkuvioiden muuttuminen, isän kuolema, lapsuudenkodin tyhjentäminen ja myynti, äidin aivoinfarkti. Ja muutakin, jota en halua edes kertoa. Lääkärin vastaanotolla suustani pääsi moneen kertaan kaikki maailman kirosanat. Lääkäri oli varmaankin enemmän tottunut itkeviin naisiin, mutta minä olinkin kiroileva ämmä. Olin täynnä vihaa, katkeruutta ja raivoa. Rintasyöpädiagnoosi melontakauden alussa veisi sekä terveyden, työn että toimeentulon.

Rintasyöpädiagnoosi melontakauden alussa: oliko melontayrittäjyyteni tässä?

Puolisoni ja poikani saivat kamalan uutisen ensimmäisinä. Seuraavaksi vuorossa oli paras ystävä. Sitten aloinkin jo soitella melontayrittäjäkumppaneille. Kesän kurssit ja retket oli saatava jotenkin hoidettua. En haluaisi kaikkia perua.

Minulla oli enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Koska saan tiedon rintasyöpäni tyypistä? Onko se levinnyt? Koska leikataan? Joudunko sytostaattihoitoihin? Sädehoito ainakin tulee, se minulle jo kerrottiin.

Miten ikimaailmassa saan tämän kerrottua hoitokodissa asuvalle äidilleni? Hän kun on ilmoittanut kuolevansa, jos minä sairastun. Unohtavatko asiakkaat minut kokonaan? Kuntoudunko enää koskaan melontakuntoon? Miten selviän taloudellisesti, kun saan ihan minimin sairauspäivärahaa? Menetänkö fyysisen terveyteni lisäksi mielenterveyteni? En jaksa tätä henkistä taakkaa.

Syöpään sairastuneiden vertaistukiryhmä facebookissa, tukea vai tuskaa?

Liityin pariinkin syöpään sairastuneiden naisten vertaistukiryhmään facebookissa. Ensin en julkaissut siellä mitään, vaan yritin löytää vastauksia kysymyksiin, joita minulla riitti. Luin erilaisista leikkauksista, hoidoista, niiden sivuvaikutuksista ja tavoista selviytyä niistä. Tieto lisäsi tuskaa. Jäin melko pian pois ryhmästä, koska ahdistuin vain lisää. Sain toki tsemppiviestejä, kun kerroin ahdistuksestani. Jollekulle nuo ryhmät tuovat kaivattua apua, minulle ei.

Rintasyöpään sairastuneiden naisten kuvausten perusteella tulevaisuuteni olisi seuraava: leikkauksesta toipuminen kestää kauan ja haavat ovat todella kipeitä. Kun tukka alkaa lähteä, päänahka on niin kipeä, että tyynyliinan rypytkin sattuvat. Sytostaattihoidot ovat ihan kamalia: tulee pahoinvointia, oksentelua, ripulia, suolistotulehdus ja joudun sairaalaan antibioottitiputukseen. Suun limakalvot ovat niin kipeät, että vain liemiruokaa voi syödä. Paino putoaa, iho rypistyy ja kuivuu ihan mahdottomasti. Joltakulta olivat hampaatkin irronneet. Alapään limakalvot ovat vereslihalla ja pissaaminenkin sattuu ylenpalttisesti. Ja väsymys on hoitojen loppumisen jälkeenkin sellaista, ettei työnteosta tule mitään.

Leikkauksia ja hoitoja

Toivottavasti tulevaisuuteni ei ole ihan noin synkkä. Rintasyöpädiagnoosista on nyt kolme kuukautta. Takanani on melkoinen määrä tutkimuksia ja verikokeita ja kaksi leikkausta. Ensimmäisessä poistettiin rinnasta pala ja muutama imusolmuke. Toisessa leikkauksessa olemattomasta rinnastani poistettiin hieman lisää. Imusolmukkeet olivat onneksi puhtaat. Syöpätyyppini on herkästi leviävää ja uusiutuvaa lajia. Saan siis koko saatanallisen hoitosetin: leikkaukset, sytostaattihoidot ja sädehoidon. Ja loppuelämän lääkityksen. Sairauslomalla olen ainakin tammikuun loppuun saakka.

Supernainen?

Olen kuullut tämän prosessin aikana monta kertaa olevani uskomaton supernainen. On totta, että tähän asti olen fyysisesti selviytynyt erinomaisesti. Molempien leikkausten jälkeen olen jo seuraavana päivinä ollut täydessä työn touhussa leikkaamassa ruohoa ja maalaamassa seiniä. Melominenkin on onnistunut jo viikon kuluttua leikkauksesta. Kipuja ei pahemmin ole ollut ja venyttelyt aloitin fysioterapeutin ohjeilla heti.

Minun on koko ajan touhuttava jotakin ja oltava tehokas, jotta jaksan. Henkisesti on ollut äärettömän raskasta. Alkuun en nähnyt valoa missään. Halusin kuolla. Ihan oikeasti toivoin, että anestesialääkäri erehtyisi ja laittaisi niin paljon nukutusainetta, etten heräisi enää.

Päivitin sairaudestani sekä omille että yritykseni facebook-sivuille. Tapani on aina ollut olla rehellinen ja suora, joten jatkan valitsemallani tyylillä. Ei tämän taudin salaaminen mitään auta. Itselleni on helpompaa, kun muut tietävät. Äitikin jo tietää.

Sääliä en kaipaa. Apua ja tsemppausta ja retkiseuraa sen sijaan kyllä, toki voimieni mukaan. Ystävät, sukulaiset, puoliso, rakkaat poikani, muut läheiset ja jopa asiakkaat ovat tukeneet minua kaikin tavoin. Olen saanut myös ammattiapua. Meillä on Satakunnassa aivan mahtavat palvelut tällaiselle saatanan syöpäläiselle.

Miten aion selviytyä? Oliko yrittäjyyteni tässä?

Vastausta siihen, miten aion selviytyä minulla ei ole. Nyt toivun toisesta leikkauksesta Rukalla kakkoskodissa kaksi viikkoa. Yritän elää hetkessä, patikoida luonnossa, meloa, poimia hillaa ja vain olla. Niin ja kirjoitinhan minä tämän. Tajunnan virtaa ja tapani analysoida asioita, kun kirjoitan ne auki.

Oliko yrittäjyyteni tässä? Ei ollut. Rintasyöpädiagnoosi melontakauden alussa näytti ensin siltä. Olen kuitenkin pystynyt järjestämään retkiä ja kursseja sekä vuokraamaan kajakkeja. Kiitos ihanien yrittäjäkumppaneiden, en joutunut perumaan kuin pari melontakokeilua.

Jos selviän hengissä pian alkavista sytostaattihoidoista, ensi kesänä melotaan taas! Tiedän, että syksystä tulee tähänastisen elämäni kamalin, mutta pakko siitä on jotenkin selviytyä. Ulkoilen ja kiroilen paljon. Anteeksi. Itkenyt en ole vieläkään kertaakaan.

Päivä vain ja hetki kerrallansa

Kiitän puolisoani Jarmoa jo etukäteen ja toivotan hänelle voimia jaksaa kanssani synkimpinä päivinä. Niitä tulee…. Toivottavasti olen kuitenkin se muiden uskoma supernainen. Jospa en saisikaan kaikkia sivuvaikutuksia ja jospa ainakin hampaat pysyisivät suussa, vaikka tukka lähteekin!

Halusin kirjoittaa tämän auttaakseni itseäni jaksamaan ja ehkä tämä toimii vertaistukena jollekulle. Kuten isäni aina sanoi: ”Asioilla on tapana järjestyä. Päivä vain ja hetki kerrallansa!”

Minä keskityn nyt keräämään voimia ja hillaa Rukalla kakkoskodin maisemissa. Tätä superfoodia sitten nautiskelen hoitojen lomassa syksyllä. Jos jaksan, kerron syksymmällä lisää, miten menee. Kiitos kun luit tämän.

Hilla on superfoodia.

Kiitos, kun kerrot palveluistani kavereillesi!

Tutustu blogin artikkeleihin

Hetkiä ja retkiä luonnossa, opastetut retket, huoneistomajoitus

Sinua saattaisi kiinnostaa myös: