Avec MarjaKarkun eräopasopiskelijoiden vaellus Muotkalla päättyy. Huiputimme tuntueita, teimme vähän harharetkiä ja olimme haikealla mielellä kokoontuessamme viimeisen kerran rinkiin purkamaan tuntojamme. Opimme suunnistamistaitojen tärkeyden ja aurinkokin näyttäytyi.
Muotkatunturin Via Dolorosa, Kahdeksan päivää kestänyt, vaiherikas syysvaellus Eräkarkun opiskelijoiden kanssa syyskuussa 2017.
Aikaisemmin julkaistu:
Osa 1. Bussimatka Karkusta Kaamasmukkaan ja porukkavaelluksen haasteita
Osa 2. Aavaa avotunturia ja louhikkoa
Osa 3. Se kuuluisa Pitkä Perjantai.
Osa 4. Luppopäivän lusmuilua ja leppoisaa vaellusta
Osa 5. Karkun eräopasopiskelijoiden vaellus Muotkalla päättyy: huiputusta, harharetkiä ja haikeutta
Muutamalla oli ollut ongelmia jaksamisessa tai ”pientä kremppaa”, joten Marjo lähti heidän kanssaan helpommalle reitille. Meidän ryhmämme lähti siis matkaan poikkeukselliseti ilman kouluttajaa. Päätavoitteemme oli huiputtaa Jeageloaivi alias ”Muotka Spa”. Pienen, kompaktin ryhmämme oppaina olivat Teemu ja Pirjo. Muut ryhmäläisemme olivat Carita, Jari, Markku ja Susanna. Keli oli mielestämme suorastaan upea: pilvipoutaa ja aurinkokin paistoi pari vartin pätkää. Toki niskaamme satoi pari pientä kiintiövesikuuroa, mutta sain kuin sainkin ryhmästämme aurinkoisen kuvan.
Lounaan nautimme Jeageloaivin laella. Sinne olikin melkoinen kapuaminen halki louhikkojen ja kivikkojen, mutta kapuaminen kannatti: karun kaunista ja avaraa.
Suunnistus on yhteistyötä
Tähän asti olimme suunnistaneett maamerkkien perusteella, mutta nyt piti turvauta myös kompassiin. Pääsuunnistajan ranteessa oleva älykello aiheutti kuitenkin tepposet ja yksi tunturi ehdittiin kiertää väärältä puolen, kun kompassi näytti väärin. Opetus: suunnistus ei saa olla yhden vastuulla, ja älykellot ja kännykät kauas kompassista. Virhe aiheutti noin tunnin viivästyksen matkaamme, mutta hienosti ryhmämme yhteistyöllä löysimme takaisin kartalle ja leiriin, vaikkakin viimeisenä ryhmänä. Parhaat, suorastaan hysteeriset naurut saimme aikaan, kun Jari luki säätiedotuksen seuraavalle viikolle.
Illalla leirissä keräsimme naapurin kanssa samaan kattilaan lähes kaikki ruoat, mitä oli jäljellä ja kyhäsimme kootut kokkaukset, ts. “meksikolainen iltapala” tortillojen ja jauhelihakastikkeen kera. Carita pyysi erikseen mainitsemaan, että hänen nälkänsä oli loppumaton. Ruoka ei onneksi loppunut ja sitä riitti taltuttamaan myös Caritan loppumattoman nälän.
Eräperheen kootut retkeilyniksit ja huonoa huumoria
Kaikkien kanssa en ehtinyt olla samassa ryhmässä. Muistelmani ovat luonnollisesti vain oman ryhmän vaelluspäiviltä ja jokseenkin hataratkin näin vuoden jälkeen, kun tämän vaellustarinan sain vihdoin kirjoitettua. Olin onneksi kirjannut muistiin myös muiden ryhmäläisten kommentteja.
Aika moni poltti nuotiossa vaelluskenkänsä. ”Jesarilla voi paikata vaelluskenkään palaneen reiän. Ei muuta kuin sulatetaan jesaria reikään ja kuumennetaan nuotiolla. Hyvin pitää!”
Joenylityksissä sattui yhtä ja toista, pientä paniikkiakin oli havaittavissa välillä, kun jonkun jalka jäi jumiin. Pienet kastumiset eivät kuitenkaan haitanneet. ”Ei kastuminen joessa tuntunut missään, mehän olimme märkiä jo valmiiksi.”
Yksi reipas retkeläinen oli suunnitellut yöpyvänsä koko reissun ajan riippumatossa pressun alla. Sää oli kyllä sellainen, että jo ensimmäisen yön jälkeen yösijaksi vaihtui kaverin teltta. ”Teltta on Lapissa varmempi majoite.”
”Sisäteltan päälle voi laittaa avaruuspeitteen, jos alkaa vuotaa”, totesi yksi kastunut kanssavaeltaja.
”Erätoverista voi rakentaa laavun. Siellä on mukava nukkua ja katsella avaraa maisemaa, paitsi jos herää siihen, kun räntää puskee täysillä vaakatasossa.”
Muotkatunturin erämää teki meistä yhtenäisen eräperheen
Viimeisen vaelluspäivän aamu valkeni, ei lumisena vaan aurinkoisena. Taitoimme matkaa Peltojoen vartta muutaman kilometrin kaikki yhdessä, minkä jälkeen jokainen vuorollaan sai taapertaa jonkin matkaa yksin omaan tahtiinsa yli 100 metrin etäisyydellä edellä olevasta ja seuraavasta. Tarkoitus oli hiljentyä omien ajatustensa kanssa. Siinä ehti miettiä yhtä ja toista. Tätä kuljettua yhteistä Muotkan matkaa, omaa elämää taakse- ja eteenpäin…
Lopuksi kokoonnuimme rinkiin istumaan ja kukin vuorollaan kertoi päällimmäiset ajatuksensa. Kyyneleitäkin taisi noiltakin vierähtää. Lähes kaikki nostivat esiin samat asiat: ”huikea porukka, uskomaton yhteishenki ja auttamisen halu”. Pitkästä Perjantaista huolimatta paras reissu ikinä. Tai ehkä juuri sen ansiosta. Meistä jokainen löysi varmasti itsestään uusia puolia ja tapoja reagoida eteen tuleviin yllätyksiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Niin hyviä kuin huonojakin puolia itsestä ja muista opiksi tulevan elämän varrelle.
Loppusanat ja kiitokset
Kerroin tämän vaellustarinan ensimmäisessä osassa, että tulemme kaikki hyvin erilaisista taustoista ja ikäerotkin ovat huomattavat nuorimman ja vanhimman välillä. Mutta meitä kaikkia yhdistää luonto: halu olla sen keskellä, taito pärjätä siellä ja voimaantua siitä.
Tämä vaellus oli meistä monelle matka myös omaan sisimpään rankkojen olsouhteiden pakottamana – Muotkatunturin Via Dolorosa. Vaelluksella tuli lisäksi kuulleeksi monenlaisia, kiinnostavia, hätkähdyttäviäkin elämäntarinoita, joita ei välttämättä ilman tätä yhteistä luontokokemusta olisi tullut jakaneeksi. Monet tarinoista olivat hyvin samaistuttavia ja lähensivät meitä entisestään.
Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogin vuosi sitten (lokakuussa 2017) aiheesta Eräopasopinnot, elämäni parasta aikaa. Jos ei ihan parasta, niin ainakin lähes. Eräkarkku on tuonut uutta sisältöä elämään ja avannut uusia ovia.
Kiitos eräperhe kaikista yhteisistä kokemuksista. Yhteisten tapaamisten ja vaellusten toivo elää! Tätä kirjoittaessani yhteinen metsästysreissu on jo sovittuna.
Mitä vastavalmistunut erä- ja luonto-opas nyt tekee?
Omat opintoni on saatettu päätökseen. Viimeiseksi suorituksekseni kirjattiin onnistunut päiväsuunnistus 27.9.2018. Enää ei puutu kuin tutkintotodistus. Paljon on tapahtunut tämän puolentoista vuoden aikana. Olen päätynyt irtisanoutumaan työstäni, jossa olin 16 vuotta. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli välttämätön, koska koin, ettei minua tarvittu enää.
Olen perustanut yrityksen, jonka kautta voin harjoittaa monenlaista toimintaa. Kodissamme Nakkilassa toimii airbnb, järjestän retkiä vaeltaen, meloen tai retkiluistellen, vuokraan kajakkeja, teen käännöksiä suomi-ranska-englanti, ja – niin tietysti, kirjoitan blogia!
Ja koska elämä on seikkailu ja yllätyksiä täynnä, tätä kirjoitan Kuusamossa kakkoskodissamme. Saa nähdä, mitä Kuusamolla on minulle tarjottavana!
