Avec MarjaEräkarkun eräopasopiskelijoiden syysvaelluksen Se kuuluisa Pitkäperjantai. Saimme oppia, miten tulisi varustautua kylmään ja märkään syysvaelluksella ja miten kukin käyttäytyy, kun kohtaa omat äärirajansa tai ainakin melkein. Artikkelin lopussa vinkit kuivana ja lämpimänä pysymiseen.
Muotkatunturin Via Dolorosa. Kahdeksan päivää kestänyt, vaiherikas syysvaellus Eräkarkun opiskelijoiden kanssa syyskuussa 2017.
Aikaisemmin julkaistu:
Osa 1. Bussimatka Karkusta Kaamasmukkaan ja porukkavaelluksen haasteita
Osa 2. Aavaa avotunturia ja louhikkoa
Osa 3. Se kuuluisa Pitkä Perjantai
Tämän päivän tulen muistamaan aina. Kaikessa kylmyydessään ja märkyydessään sitä ei haluaisi muistaa, mutta se oli kuitenkin opettavainen. Opit liittyvät lähinnä retkeilyyvarusteisiin sekä kuivana ja lämpimänä pysymiseen. Samalla sai oppia omasta käyttäytymisestään lähes äärirajat kohdatessaan. Lue varustevinkit jutun lopusta.
Torstain ja perjantain välisenä yönä havahduin aavemaiseen hiljaisuuteen. Enää ei kuulunutkaan sateen ropinaa eikä tuulen ulvontaa. Otsalampun valossa näin sisäteltan katon roikkuvan pahaenteisen alhaalla. Ei auttanut kuin kömpiä ulos lämpimästä makuupussista tarkistamaan tilanne. Varovaisesti ja pahaa aavistellen raotin teltan vetoketjua.
Tästä yöstä olen kirjoittanutkin jo aiemmin blogin Yö Muotkalla yllätyksiä täynnä sekä Retkipaikan koosteeseen ”Ikimuistoinen yö ulkona.” Aavistukseni osui oikeaan: perjantaiaamu valkeni, sanan varsinaisessa merkityksessä. Lunta oli muutama sentti ja teltta peittynyt jäätyneen räntäkerroksen alle. Ravistelin telttaa, ja naruja kiristämällä sain sen vielä kuosiin, jotta pystyimme jatkamaan unia vielä muutaman tunnin. Edellispäivän opasparini ja telttaparini Carita nukkui pois väsymystään autuaan tietämättömänä tulevasta.
Jari muistelee tuota perjantaita seuraavasti: ”Tuota päivää ei ole ikävä. Illallahan oli ihan suht ok keli, ja jätin parit litimärät sukat oksaan kuivumaan. Aamulla oli jäiset möykyt”.
Tuohon päivään ei meistä kenelläkään liittyne hyviä muistoja. Siksi päivä kulkeekin puheissamme Pitkän Perjantain nimellä. Aika kultaa muistot. Nyt muistelemme jo kiitollisena päivän koulutuksellista antia. Ja ilman tuota päivää meistä ei olisi tullut niin tiivis ja sopuisa joukko.
Perjantaina opasvuorossa olivat Mira ja Maija. Muut ryhmämme jäsenet olivat Emma, Pekka, Tea, Teemu ja Vesa. Teemu on jälkeenpäin muistellut tuota päivää: ”Vesan keltainen takki loisti aina jostakin sumun keskeltä, ja hänen hymynsä loisti koko reissun ajan kilpaa tuon takin kanssa”.
Kouluttajanamme oli Marjo, jolta ei vaelluskokemusta puutu hänen ylitettyään muun muassa Grönlannin jäätikön ensimmäisessä suomalaisessa naisretkikunnassa keväällä 2017. Tuulentyttöjen seikkailusta on kirjoiteltu paljon julkisuudessa, ja moni on päässyt kuulemaan Tuulentyttöjä heidän pitämissään tilaisuuksissa. Lue lisää Tuulentytöistä tästä.
Aamun lumisade muuttui pian räntäsateeksi ja lopulta tihkusateeksi, joka vihmoi sivusuunnassa kastellen kaikkien vaatteet ja kengät läpimäriksi. Paleli. Väsytti. Oli nälkä. Kiukuttikin. Matka tuntui jatkuvan ikuisesti. Reitillemme osui neljä vuolaana virtaavaa, melko leveää jokea ja pari vähän helpompaa joenylitystä. Jotkut ylitykset onnistuivat kiviä pitkin kävelemällä, mutta useimmiten vaelluskengät piti riisua ja vaihtaa joenylityskenkiin. Vesi virtasi kuohuen pelottavalla voimalla, ja joet olivat melko leveitä. Marjo muisteli, ettei viime vuonna kaikissa ylityspaikoissa ollut jokea lainkaan.
Koko päivä oli pelkkää suorittamista. Ympärilleen ei paljon pystynyt vilkuilemaan, kun piti keskittyä jalkojensa asetteluun liukkaassa maastossa. Vesistöjen ylityksiin tuntui tuhraantuvan ikuisesti aikaa. Viimeisen kerran ylitimme joen lähes pimeässä. Kaikilla oli palava halu päästä muiden ryhmien kanssa yhteisesti sovittuun leiripaikkaan. Iltayhdeksältä Marjo ilmoitti, että nyt riittää, matkaa ei enää jatketa yhtään pimeässä ja liukkaassa. Leiri oli pystytettävä siihen, missä olimme.
Umpijäässä ja rättiväsyneinä saimme Caritan kanssa jostakin voimia pystyttää teltan, hakea joesta vettä ja aloittaa ruoanlaiton. Olin niin jäässä, että vain tärisin. Vieressämme Teemu yritti epätoivoisesti tuulessa ja tuiverruksessa telttaansa pystyyn. Kaaren holkki oli mennyt poikki ja näytti ilmeiseltä, ettei hän saa telttaansa kasaan. Olipa mukava tunne, kun sain ojentaa varaholkin, joka minulla oli mukana. Olihan Teemu kantanut telttaani jo monta päivää, joten vähintään holkin koin olevani hänelle velkaa. Teltta saatiin kuin saatiinkin pystyyn.
Kylmästä edelleen hytistessäni muistin hyvän ohjeen: lämmintä vettä pulloon ja sen kanssa makuupussiin. Carita jaksoi vielä kerran hakea joesta vettä, jota yhdessä lämmitimme. Vähitellen ruoasta saatu energia alkoi imeytyä, viimeiset kuivana säilyneet vaatteet oli vedetty ylle ja lämmin vesipullo oli lämmittänyt makuupssin. Enää ei tuntunut siltä, että tilaan pelastushelikopterin minut hakemaan, vaikka niin jossakin vaiheessa Caritalle vakuutin. Nukkumaan pääsimme vihdoin joskus 23 jälkeen… Eipä tarvinnut unta houkutella. Unen saantia helpotti myös tietoisuus siitä, että seuraavana päivänä ei vaellettaisi.
Aamuyöstä heräsimme Caritan kanssa aivan samaan aikaan vilun tunteeseen. Olimme Marjon vinkistä varanneet pähkinäpussin teltan taskuun. Energiat olivat vähissä, mutta paleleminen loppui lähes heti yöllisen pähkinän mutustelun jälkeen. Loppuyön nukuimme levollisesti. Enää ei edes harmittanut, vaikkemme päässeetkään siihen leiriin, mihin tarkoituksemme oli. Aamulla selvisi, etteivät sinne asti olleet päässeet muutkaan ryhmät…
Miten varustaudun kylmään ja märkään syysvaelluksella
- joka päivälle kuivat sukat ja hanskat (vähintään yhdet/päivä)
- sadekintaat
- neopreenihanskat tms. voisivat toimia märällä kelillä
- kunnon sadeasu (minulla ei ollut; nyt on!)
- tarpeeksi paljon ja tarpeeksi vahvoja muovipusseja kenkien kastumisen varalle (ja ilmastointiteippiä, jotta ne muovipussit saa tarpeeksi tiukalle, etteivät luista kengissä)
- kertakäyttöisiä jalan- ja kädenlämmittimiä; ehkä vartalonlämmitinkään ei olisi pahitteeksi
- Keittämällä uudelleen lämmitettäviä Savotan lämmittimiä, jotka soveltuvat lisäksi esim. kaasupullon lämmittämiseen (huom. itselläni näistä huono kokemus talviretkellä, koska laukeavat itsekseen pakkasessa)
- kumisaappaat, ”jos niistä tykkää ja nilkat kestää” (Pekka kiittelee jalkinevalintaansa Nokia Jakt, hinta 70–80 €; jalat kuivina koko reissun!)
- kuumavesipullo makuupussiin
- kunnon makuualusta (kylmä tulee useimmiten alhaalta päin)
- makuupussin päälle ohuempi pussi (jonka päälle kosteus tiivistyy ja makuupussi säilyy kuivana)
- naposteltavaa yöksi (energiavaje aiheuttaa palelemista)
- ei nälkäisenä nukkumaan: vaikka olisi kuinka kylmä, valmista ruoka ja nauti se. Ruoka lämmittää ja tuo hyvää mieltä.
Seuraavaksi osa 4: Luppopäivän lusmuilua ja rentoa vaellusta. Kyllä elämä voittaa vielä…
Seuraa fscebookissa Avec Marja – Marjan matkassa
