Melontavaellus Saaristomerellä oli pitkään odottamamme elämysmatka. Euran Kanoottiklubin kahdeksan jäsenen retkikunta starttasi useammalla henkilöautolla kajakit katolla Eurasta, Köyliöstä, Nakkilasta ja Porista kohti Korpoströmin satamaa aikaisin maanantaiaamuna. Olimme jännittyneinä katselleet tuuli- ja sääennusteita. Edessä olisi runsaan kolmen päivän ja yli 80 kilometrin mittainen melontavaellus.

Vihdoinkin melontavaellus alkaa

Yllätykseksemme olimme kaikki lähtöpaikassa lähes samaan aikaan, vaikka matkalla oli kaksi autolauttaakin. Iloinen ja jännittynyt joukko pakkaili kajakkejaan kovalla tohinalla. Kun kajakit olivat viimein lähtövalmiina, kävimme vielä lähtölounaalla vierasvenesataman ravintolassa. Edessä olisi useamman tunnin melonta ilman evästaukoja.

Tarun vanhemmilla on mökki lähistöllä, joten meillä oli peräti saattajat lähtösatamassa. Tarun isä nappasi meistä lähtökuvan.

Päivä 1, tuulta uhmaten Birskäriin ja Konungskäriin

Retkemme alkoi vauhdikkaasti. Tuuli puhalsi puuskissa jopa 12 metriä sekunnissa, ja tuuliennusteet olivat punaisella. Lähdimme Petrin viime hetkessä hieman muuttaman suunnitelman mukaisesti melomaan kohti Birskärin ja Konungskärin jylhiä kalliosaaria. Alkuperäinen suunnitelmamme oli meloa pidemmälle, mutta navakka tuuli muutti suunnitelmamme.

Saaristomerellä sääennusteiden lisäksi maisema vaihtuu nopeasti. Yhtenä hetkenä edessä avautuu lähes loputon ulappa, ja seuraavaksi kajakki lipuu kallioiden, luotojen ja pienten saarten lomitse. Välillä meri näyttää lempeältä, mutta jo seuraavan kalliosaaren takana tuuli näyttää voimansa. Retkikuntamme meloi reipasta tahtia, koska meille kaikille turvallisuus on ykkösasia. Tuuliennuste piti paikkansa, ja onneksemme ennen tuulen yltymistä ja aallokon nousua olimme jo lähes perillä.

Tuuli oli niin kova, että päätin pystyttää oman telttani Birskärin puolelle myöhemmin illalla tuulen jo laannuttua. Meillä oli hyvin aikaa tutustua molempiin saariin ja niiden historiaan.

Historian havinaa, lampaita ja luontopolku

Konungsskäriä ja Birskäriä yhdistää matalan merenlahden ylittävä kävelysilta. Vakituisen asutuksen loputtua vuonna 1916 saarta käytettiin metsästys- ja kalastusretkien tukikohtana. Jopa marsalkka Mannerheim vieraili erämajassa syyskuussa 1926. Nykyisin autiotupana toimivaa vanhaa torppaa ympäröi kaunis keto, jolla lempeät ja tuttavalliset lampaat käyskentelivät tehden tuttavuutta kanssamme. Kävimme kiertämässä myös saarta kiertävän luontopolun (0,4 km).

Päivä 2, Aspön kautta suunnaksi Björkö, Saaristomeren helmi

Tuuliennusteen mukaan oli syytä lähteä aikaisin liikkeelle. Hieman jälkeen kello kahdeksan olimme kajakeissa lähtövalmiina. Suuntanamme oli Aspö.

Aspössä asuu ympäri vuoden vain 11 asukasta. Kesäisin asukasluku kolminkertaistuu. Jälleen rantautumispaikkaa sai etsiä, mutta meidät toivotettiin tervetulleiksi yksityisiin pihoihinkin.

Pidimme lounastauon ja ehdimme käydä kaupassa ostoksilla juuri ennen sen sulkeutumista. Näköjään saaristossa vietetään siestaa! Täydensimme vesiastiamme kaupan seinässä olevasta hanasta. Vesi oli jostakin syystä melkoisen kellertävää, mutta kyllä se meille kelpasi.

Aspöstä jatkoimme kohti Björköä, seuraavaa leiripaikkaamme. Emme aivan tienneet, missä leirintäalue oli. Tuuli alkoi yltyä ja päätimme nousta maihin odottamaan tuulen laantumista. Rantautuminen oli melkoisen työläs, mutta lopulta saimme kaikki kajakit ylös kallioille. Koska meillä oli aikaa, osa porukastamme lähti tutustumaan saareen kävellen ja osa lähti tuulesta huolimatta kohti leirintäaluetta meloen.

Välillä emme edes tienneet toisistamme ja kaikkialla ei ollut kuuluvuutta kännyköissä. Lopulta saimme puhelun, että Milka ja Johanna olivat löytäneet leirintäalueen, joka sijaitsi korkealla kalliolla sataman takana. Lähdimme melomaan läpi kerrassaan upean luonnonsataman, jossa kymmenet toinen toistaan hienommat purjeveneet olivat kiinnittyneinä.

”Johanna on karavaanari, me muut vain retkeilijöitä”

Johanna viritteli meille kajakin hinausköyden kaikkein jyrkimpään kohtaan, jotta saimme kaikki leiriytymistarpeet raahattua helpommin ylös kallioille. Johannalla oli niin kattavat varusteet mukanaan, että hän tuntui varautuneen lähes kaikkeen. Petri totesikin jossakin vaiheessa, että Johanna on karavaanari, me muut vain retkeilijöitä.

Kun kaikkien leiri oli viimein pystyssä, kokkailimme kukin tahoillamme. Ilta oli lämmin ja aurinkoinen. Päätimme lähteä iltauinnille. Björkö on todellakin saaristomeren helmi. Björkön sisäjärvi, joka tunnetaan nimellä Insjön, on syntynyt noin 250 vuotta sitten 1700-luvulla maankohoamisen seurauksena, jolloin merenlahti kuroutui erilleen avomerestä omaksi makeavetiseksi järvekseen. Makean veden järvi keskellä saarta, uinti, auringonlasku, lämmin vesi -enempää ei voi toivoa. Tätä on Saaristomeri parhaimmillaan.

Björkön eteläpuolella sijaitseva satama, Byviken on eteläisen Saaristomeren suosituin luonnonsatama. Björkön luonto on monipuolinen ja kaunis. Saaren geologia on hyvin monimuotoinen, ja sitä voi tutkia Björkön monipuolisella luontopolulla, joka kulkee lehtimetsän, niittyjen ja silokallioiden halki. Meistä osa kiersi koko saaren ympäri, osa tyytyi lyhyempään kävelyyn. Maisemat ovat uskomattoman jylhät.

Päivä 3 – saaristossa matkustaa muitakin kuin melojia

Olimme sopineet lähtevämme melomaan vasta puoliltapäivin, jotta jokaisella olisi aikaa kokkailla rauhassa ja tutustua saareen. Kävelimme kahvilaan, josta olimme kuulleet puhuttavan, Café Björkö on viehättävä kesäkahvila saaren kantatilalla. Café Björkössä voi aistia aitoa vanhan ajan tunnelmaa ja saaristolaiskulttuuria. Eläinten ystävänä en voinut olla kuvaamatta helteen uuvuttamaa lempeää ponia seepra-asussaan.

Rantakäärmeitä, heinäsirkka, punkkeja, Roska-Roope, saunojia…

Kahvilavierailun jälkeen liikkeelle. Aallokko ei ollut kova, mutta puuskittainen tuuli haittasi välillä melomista. Kärkimelojat näkivät yhdessä kohtaa useamman rantakäärmeen uimassa. Johannan kajakissa matkusti heinäsirkka lähes vuorokauden. Muutama punkkikin matkassamme matkusti, mutta niistä pääsimme nopeasti eroon.

Petri oli edellisenä kesänä käynyt syömässä hyvän hampurilaisen Bodön bistrokahvilassa, joten sinne siis. Bodön nettisivuilla kerrotaan, että vierasvenesatama täytti tänä vuonna jo kymmen vuotta.

Entisestä merivartioasemasta on kehittynyt lämminhenkinen pysähdyspaikka veneilijöille ja saariston ystäville, jotka arvostavat hyvää ruokaa, rauhallista tunnelmaa ja aitoa vieraanvaraisuutta. Paikassa on vierasvenesatama, bistrokahvila, lauttasauna ja tunnelmallinen majatalo.

Ensin yritimme rantautua lauttasaunan vierestä, mutta alaston miesseurue olisi ehkä häiriintynyt aikeistamme, joten jatkoimme matkaa kohti vierasvenesatamaa. Siellä ei oikein kajakeille rantautumispaikkaa löytynyt, ja pahaksi onneksemme Roska-Roope (Pidä Saaristo Siistinä ry) oli juuri tyhjentämässä jäteastioita. Odottelimme melkoisen tovin ennen kuin ranta vapautui ja nälkäinen seurueemme pääsi herkkujen äärelle.

Hampurilaisen jälkeen meloskelimme vielä tovin siellä sun täällä etsien sopivaa leiriytymispaikkaa. Lopulta kangasmetsäinen Nötön saaren leirintäalue sopi meille mainiosti, kun se oli sopivasti tuulelta suojassa. Hyvät yöunet tulisivat nyt tarpeeseen, kun seuraavana päivänä edessä olisi melkoinen melontaurakka.

Päivä 4 – 33 kilometriä lähtöpaikkaan Korpoströmiin

Nötöstä lähdimme melomaan peilityynellä merellä saarien ja luotojen lomassa kohti Korpoströmiä. Loppumatkasta tiesimme tuulen taas nousevan, joten jatkoimme suojaisempaa, paikoitellen jokea muistuttavaa reittiä. Pyrimme pitämään taukoja, mutta niistä huolimatta 33 kilometrin melontapäivä tuntui varsinkin lonkissa.

Pidemmän lounastauon pidimme Boskärissä. Jouduimme rantautumaan melkoiseen sinileväsatamaan, koska muualla kalliot olivat liian korkeita. Boskärin nähtävyyksiin kuuluu muun muassa Saaristomeren hienoimmat lehtoniityt ja luontopolku sekä saaren korkeimmalta kohdalta avautuva näköala, jossa kelpasi evästellä. Luontopolkuun meillä ei ollut aikaa tutustua, ja uiminen jäi täällä haaveeksi. Onneksemme loppumatkasta löysimme mukavan taukopaikan, jossa oli virkistävää pulahtaa viilentymään ennen saapumistamme Korpoströmiin.

Yli 80 melottua kilometriä myöhemmin

Melontavaelluksella kyse on paljon muustakin kuin melomisesta. Kun kahdeksan hengen seurue, osa entuudestaan toisilleen lähes tuntemattomia, viettää runsaat neljä päivää yhdessä, porukka hitsautuu yhteen ja muodostaa tiiviin ja toimivan tiimin. Pari henkilöä meloo edellä ja on päävastuussa kartan lukemisesta ja suunnan ottamisesta. Pari melojaa pitää perää, väylät ylitetään rinta rinnan, hankalissa rantautumisissa autetaan toinen toistamme, teltat pystytetään porukalla. Jokaisella on oma tärkeä roolinsa osana joukkoa.

Meidän retkikunnastamme jäi mieleen päällimmäisenä huumori, auttamisen halu ja leppoisa tunnelma. Saaristomeri jäi mieleen juuri sellaisena kuin sen parhaimmillaan toivookin jäävän: avarana, jylhänä, tuulisena ja välillä tyynenä.

Kiitos Johanna, Marjaana, Taru, Kirsi, Milka, ja Heidi sekä erityisesti Petri, joka jaksoi matkata seitsemän naista seuranaan!