Riistabataattinyytit nuotiolla: unelmia ja toimitushommia – miten mielireseptini päätyi Ruka News -lehteen?

Elämä osaa joskus yllättää iloisesti. Otin vuosi sitten uhkarohkean askeleen ja jätin turvallisen palkkatyön. Opiskelin erä- ja luonto-oppaaksi ja perustin yrityksen. Monien yhteensattumien seurauksena olen muuttanut Satakunnasta osa-aika-asukkaaksi Kuusamoon ja päätynyt luonnossa liikkumisen lisäksi kirjoittamaan artikkeleita Koillissanomiin ja Ruka News-
lehteen. Olen joskus nuorena haaveillut toimittajan ammatista. Näköjään koskaan ei ole myöhäistä! Olen sittenkin tainnut tehdä oikeita ratkaisuja.

Outdoor-siskoista retkeilyseuraa

Kuusamossa asumisen alkutaipaleella lokakuussa 2018 kyselin Outdoor-siskojen facebook-ryhmässä retkeilykaveria yksinäisen viikonlopun seuraksi. Yhden siskon kanssa ideamme sopivat yhteen. Lähtisin lyhyelle patikka- ja makkaranpaistoretkelle Jennyn ja hänen kahden pienen lapsensa kanssa. Jenny, Ahti ja Raita hurauttivat autolla pihaamme ja ottivat minut kyytiin. Teimme ikimuistoisen retken Karhunkierroksen varrella sijaitsevalle Porontimajoen kämpälle. Tuosta retkestä tulipalon sammutuksineen ja autoa pakenevan riekon kuvaamisineen olisi aineksia blogin kirjoittamiseen, mutta palataanpa alussa mainitsemiini yhteensattumiin.

Jennyn kanssa löytyi heti yhteinen sävel. Hänen lapsillaankin tuntui olevan hauska päivä alun ujostelun mentyä ohi. Retkellä tuli luonnollisesti keskusteltua töistä ja harrastuksista. Kävi ilmi, että olin patikoimassa Koillissanomien toimituspäällikön kanssa! Kerroin pitäväni retkeilyblogia ja tämä yhdistettynä aikaisempaan työkokemukseeni ja retkeilyharrastukseeni oli juuri sitä, mitä Koillissanomissa ehkä tarvittaisiin jatkossa. Sovimme, että palaamme asiaan.

Toimitusavustajaksi Koillissanomiin?

Tammikuun alussa Jenny otti yhteyttä. Nyt hän olikin Koillissanomien vt. päätoimittaja, ja toimitusavustajalle olisi töitä tarjolla. Työtarjous osui ja upposi. Kirjoitin pikaisella aikataululla kolme artikkelia, ja sitten tuli pyyntö Ruka News -lehteen hyvästä ruokaohjeesta, joka sopisi talviseen nuotiokokkailuun. Aikaa jutun tekemiseen olisi runsas vuorokausi.
Artikkelin avulla kannustettaisiin lukijoita kokkailemaan ulkona talvella ja annettaisiin maittava nuotioruokaresepti.

Retkiluistelussa tutustuneet työkavereiksi

Vietin jälleen yksinäistä viikonloppua Kuusamossa. Lähdin Liisan ja Jounin kanssa hiihtämään ja avantouinnille. Heihin olin niin ikään tutustunut sattumalta, retkiluistelupiireissä. Tulin saunan lauteilla kertoneeksi retkikokkauskuvien puuttumisesta. Resepti minulla toki oli valmiina, tosin ei mustaa valkoisella. Olen kokkaillut riista-bataattinyyttejä nuotiolla ja retkikeittimellä kesällä, mutta kuvia talvikokkauksesta ei löytynyt. Kävi ilmi, että mehän olemmekin Liisan kanssa kollegoja, koska kirjoitamme molemmat juttuja Koillissanomiin. Liisa halusi auttaa minua artikkelin saamiseksi lehteen ajoissa.


Kuva: Itsenäisyyspäivänä retkiluistelimme Liisan ja Jounin kanssa Kuusamossa viidellä eri järvellä. Evästauko kruunasi tämänkin hyvän retken.

Nuotiokokkailua ja toimitushommia

Ajoin Kuusamosta Rukalle Liisan kodin rantaan nuotiopaikalle kokkailemaan. Minä kokkailisin ja Liisa ottaisi valokuvia.
Liisa kaivoi nuotiopaikan esiin lumipeitteen alta minun viritellessäni tulia. Liisalla sattui olemaan päreitä mökin seinustalla. Niitä olisikin mukava käyttää ruoan esillepanossa.

Liisa piti huolta siitä, että kokkailun kaikki vaiheet tulivat tallennettua. Kiitos, Retkiliisa!

Otimme kuvia niin lupaamaani juttuun kuin jatkokäyttöäkin varten. Lehdessä ei tietenkään saisi mainostaa paikallisia yrityksiä suoraan, mutta osa kuvistamme ”saattaa sisältää tuotesijoittelua”. Niille kuville on käyttöä muualla, mm. tässä blogissa!


Sanomattakin selvää on, että ilman Kuusamon Juuston savuporosulatejuustoa ja savujuustoa tämä ohje ei olisi mistään kotoisin. Eikä Juustoportin kirnuvoikaan ole pahitteeksi!

Kokkaamani ruoka sai Liisalta kiitosta: “Hirven ulkofile ja bataattisuikaleet maistuivat taivaalliselta kipakassa pakkasessa”. Päreen päällä ne näyttivätkin hyviltä!

Ruoan valmistaminen nuotiolla talvella ei ole sen kummempaa kuin kesälläkään

Suomessa on maailman laajimmat jokamiehenoikeudet: voimme mennä metsään, tehdä tulet valmiille tulipaikoille ja kokata gourmet-ruokaa paikallisista raaka-aineista ja luonnonantimista. Luonnon keskellä äänet, tuoksut ja maut voimistuvat. Retkeilyreittien varrella on laavuja, nuotiopaikkoja ja kotia, joissa kokkailu onnistuu helposti. Usein tulikin on jo valmiina, ja puita löytyy. Retkikeitin on kuitenkin hyvä pitää mukana kaiken varalta.

Suolammen laavulle Valtavaaralle pääsee mukavasti lumikenkäillen. Tällä retkeilykerralla tulet piti tehdä itse, kun muita ei näkynyt.

Talvella kokkaaminen onnistuu lähes yhtä hyvin kuin kesällä, kunhan pukeutuu lämpimästi ja muistaa ottaa mukaan tulitikut ja puukon. Tuulisella säällä tulen sytyttäminen ja ylläpitäminen ovat haasteellisia, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa valita mahdollisimman suojainen tulipaikka.

Ruoka-aineet valitaan retken keston mukaan. Viikon vaellukselle ruoat pitää kuivata ja miettiä tarkoin. Lähiretkellä ruoan säilyminen ja kuljettaminen sen sijaan eivät ole ongelmallisia, mutta ruoat kannattaa pakata järkevästi. Pusseissa ja rasioissa ne on helppo pakata reppuun ja kätevä asetella nuotiopaikoilla tai tarvittaessa vaikka lumihangella.

Toivottavasti vietätte ikimuistoisia nuotiohetkiä riista-bataattinyyttejä kokkaillen. Jos laiskuus yllättää tai kokkailu ulkona ei muuten vaan kiinnosta, lihan ja bataatit voi kypsentää kotona valmiiksi ja kääräistä valmiiksi folioon. Nän niitä ei tarvitse kuin lämmittää nuotion lämmössä. Suosittelen kuitenkin paikan päällä valmistamista!

Riistabataattinyytit nuotiolla (ohje neljälle)

Raaka-aineet

Hirven-, peuran- tai poronlihaa (esim. ulkofilettä) n. 400 g
1-2 bataattia
1-2 punasipulia
Voita paistamiseen
Suolaa, mustapippuria
Kuusamon savujuustoa 200 g kuutioituna
Rieskaa
Kuusamon savuporosulatejuustoa levitteeksi rieskaleipien väliin
Tilkka punaviiniä ja soijakastiketta marinadiin
Jälkiruoaksi mukaan retkelle vaikkapa mustikka- tai omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta sekä termospulloon valmiiksi keitetty kahvi
Juomat kunkin valinnan mukaan

Raaka-aineet aseteltuna kypsentämistä vaten: suikaloitu ja marinoitu liha, bataattisuikaleet, savujuustokuutiot, sipuli, rieska, savuporosulatejuusto ja voi.

Nuotiokokkaustarvikkeet

Retkipaistinpannu
Paistinlasta
Foliorulla
Kertakäyttölautaset ja -haarukat tai omat retkiastiat
Kertakäyttömukit tai kuksat

Kokkailu onnistuu kätevästi pienellä retkipannulla. Toista pannua käytimme kantena kovan pakkasen vuoksi, mutta kahtakin pannua voisi käyttää samanaikaisesti ja kypsentää toisessa bataatit ja toisessa lihat. Se nopeuttaisi ruoan valmistumista.

Ennakkovalmistelut

Suikaloi liha ja anna marinoitua 1 vrk
Kuori ja suikaloi bataatit ja sipulit
Leikkaa savujuusto kuutioiksi
Tee eväsleivät valmiiksi: rieskaa savuporosulatejuuston kera
Pakkaa kaikki ainekset erikseen pakasterasioihin tai Minigrip-pusseihin.
Huom. Älä unohda jälkiruokaa; esim. piirakkaa ja vaniljakastiketta!

Ruoan valmistaminen nuotiolla

– Aseta retkipannu nuotiolle. Voitele se voilla ja paista bataattisuikaleet pikkuhiljaa kypsäksi. Ripottele päälle suolaa.
– Kaada bataattisuikaleet foliopalojen päälle. Sulje folionyytit kevyesti ja aseta ne nuotion reunalle, jotta bataatit eivät jäähdy.
– Lisää pannulle voita ja aseta lihasuikaleet muutamassa erässä pannulle. Pannun on oltava kuuma, jotta liha ruskistuu eikä keity. Sekoita sipulisuikaleet lihan joukkoon kuullottumaan. Lisää mustapippuri ja suola.
– Vähän ennen lihan kypsymistä voit halutessasi lämmittää eväsleivät nuotion lämmössä.
– Aseta nuotiolla lämpimässä olevat bataattifolionyytit retkilautaselle, avaa ne ja lisää sopiva määrä lihaa ja sipulia pannulta kuhunkin folionyyttiin.
– Lisää lopuksi juustokuutiot, sekoita ja nauti ohrarieskan kera.
– Jälkiruoaksi maistuu termospullosta lämmin kahvi ja mustikka- tai omenapiirakka vaniljakastikkeen kera.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close