Muotkatunturin Via Dolorosa, osa 4. Luppopäivän lusmuilua ja rentoa vaellusta

Muotkatunturin Via Dolorosa, kahdeksan päivää kestänyt, vaiherikas syysvaellus Eräkarkun opiskelijoiden kanssa syyskuussa 2017.

Osa 4. Luppopäivän lusmuilua ja rentoa vaellusta. Lue lopusta vinkit varusteiden kuivattamiseen.

Aikaisemmin julkaistu:
Osa 1. Bussimatka Karkusta Kaamasmukkaan ja porukkavaelluksen haasteita
Osa 2. Aavaa avotunturia ja louhikkoa
Osa 3. Se kuuluisa Pitkä Perjantai

Osa 4. Luppopäivän lusmuilua ja leppoisaa vaellusta

Ympäri käydään ja yhteen tullaan: voi sitä jälleennäkemisen riemua

Heräilimme Caritan kanssa aamulla tavallista myöhemmin, koska edelleen tuuli ja tuntui satavankin. Kun vihdoin kömmimme ulos lämpimistä makuupusseista, ensimmäinen ajatuksemme oli, etteivät kuulemamme äänet voi olla totta. Kuulimme aivan selvästi Kaisun iloisen kikatuksen ja Jarin hohotuksen. Kuinka ollakaan, toiset kaksi ryhmää olivat sattumalta löytäneet toisensa ja leiriytyneet yhdessä muutaman sadan metrin päähän meistä joen toiselle puolelle. Melkoinen sattuma! Voi sitä riemua, kun erätoveri Markku asteli leiriimme!

luppoleiri
Leirimme kuvattuna läheiseltä mäennyppylältä, jossa itse asiassa olisi ollut paikka, jonne meidän piti alunperin illalla päätyä.

Hieman ennen puolta päivää kaikki kömpivät ulos teltoistaan. Monelta suunnalta alkoi kuulua toiveikkaita lausahduksia: “ihan kuin alkais kirkastua” ja “tästä tulee hyvä päivä”. Niinhän siitä tulikin. Kukaan ei jaksanut lähteä huiputtamaan tuntureita, vaan keskityimme pääasiassa vaatteiden ja kenkien kuivattamiseen nuotiolla. Kun kolme kuukautta reissun jälkeen otin Muotkalla mukana olleen hiihtotakkini esiin lähteäkseni hiihtämään, savun tuoksu tuntui yhä edelleen monista pesukerroista huolimatta. Aika oli jo kullannut muistot: savun haju muistutti hyvästä vaelluksesta.

Muotka_saapaskäristys
Jalkinekäristyksen valmistus vaatii taitoa, etteivät kengät pala pohjaan….

Luppopäivän autuutta

Teimme pienellä porukalla lyhyen patikkaretken läheiselle kukkulalle. Pekka löysi kerrassaan upeat poronsarvet, jotka hän jaksoi kantaa läpi tunturikoivikoiden ja yli tunturien kotiin asti. Nyt sarvet ovat niille kuuluvalla kunniapaikalla Pekan itse rakentamassa laavussa, jossa kokoonnuimme tänä syksynä eräperheen kanssa mukavaan illanviettoon.

pekka.jpg
Pekka the ”Kalman Enkeli” löysi poronsarvet, jotka ovat nyt hänen laavullaan arvoisellaan paikalla.

Selfieitä ja riukuloita

Otin ensimmäistä kertaa elämässäni kuvia itsestäni. Tuo selfie-harrastus voisi vaikka jatkuakin, jos taustalla olisi aina yhtä kaunis tunturikoivikko. Jälkeenpäin olen palannut kuviin ja ihmetellyt, miten onnellisen näköinen niissä olenkaan. Aikaisemmin en myöskään ole kuvannut vessoja, mutta sekin tuli tehtyä. Joka päivä joku oli riukulavastaava ja sai rakentaa mieleisensä riukulan. Välillä tuntui olevan suorastaan kilpailu siitä, kuka rakentaa kauneimman riukulan.

riukula
Tämä olisi varmasti riukulakisan voittaja.
riukulamaisema
Tästä riukulasta näköalakin oli poikkeuksellisen kaunis.

Lappi herkistää: onnen sirpaleita

Luppopäivän iltana nukkumaan mennessäni en voinut olla ajattelematta, että oikeastaan olen etuoikeutettu päästessäni tällaiselle vaellukselle. Saan olla poissa töistä ja nauttia luonnosta aikuiskoulutustuen turvin.  Tämä antoi minulle kimmokkeen blogiin Oodi aikuiskoulutustuelle.

Pitkän Perjantain muistot olivat jääneet jo taakse.  Minulla oli lämmin ja kuiva makuupussi, lämpimät villasukat, kuiva merinovillakerrasto ja kengissä ”jesarikalossit” valmiina palvelemaan sekä superavulias ja hauska telttapari. Välillä kikattelimme yhdessä kuin pahimmat teinit. Päivän aikana maisemat olivat olleet kohdallaan, auringonpilkahduksiakin oli nähty ja hyvää eräruokaa kokkailtu porukalla mahtavien erätovereiden seurasta nauttien. En muista, koska olisin nauranut noin paljon! Ihminen on pienestä onnellinen.

Muotka_jesarikalossit
Näistä jalkineista riitti hauskaa koko reissun. Ja mikä parasta, idea siirtyi seuraaville.

Housuttomana matkaan

Lauantain luppopäivänä oli ehditty levätä ja kerätä energiaa. Sunnuntai, kuudes vaelluspäivämme,  alkoi joenylityksellä, joten mitäpä sitä turhaan housuja pukemaan, kun ne joutuu riisumaan saman tien. Housuttomia oli onneksi liikkeellä lisäkseni muitakin, joten en poikennut joukosta. Joenylityksen jälkeen sain vetää housut takaisin jalkaan sään ollessa melko kolea. Jesarikalosseillekin tuli heti käyttöä, kun maastokengät olivat edelleen vähän kosteat.

Muotka_joenylitysasu
Epäilijöille ja kauhistelijoille tiedoksi: alushousut on jalassa!

Käppäilimme joen ylityksen jälkeen vajaan kilometrin matkan toisten leiriin. Jälleennäkeminen oli riemukas varsinkin ”Aslak-ryhmän” kanssa, kun emme olleet tavanneet moneen päivään.

NikojaMikko
Tänään oli Nikon ja Mikon opaspäivä.

Muut ryhmäläisemme olivat Carita, Teemu, Tea, Jyri, Sini ja Pia. Kouluttajanamme oli toista kertaa Petri. Maasto aikaisempiin päiviin verrattuna oli suorastaan helppokulkuista. Maisematkin avautuivat hetkeksi sumuverhon keskeltä.

muotka_ruokailu.jpg
Ruokatauolla saimme ihailla, kuinka porot kävivät kaukana lammella juomassa. Niin kaunista!

Kommelluksien konkari?

Minä en tästäkään päivästä kommelluksitta selvinnyt, kun vaellussauvastani oli huomaamattani pudonnut kärki. Rinkan hajoamiseen verrattuna tappio oli kuitenkin pieni ja hallittavissa. Saavuimme reippaina leiripaikkaan ensimmäisenä ryhmänä jo ennen viittä. Iltaisin kokoonnuimme toisinaan yhteen leirinuotiolle paistelemaan makkaraa, keittelemään kahvia ja vaihtamaan kuulumisia. Tuona iltana kerroin sauvani katoamisesta. Markku kuuli tappiostani ja huuteli teltastaan, että sauvan kärki on hänellä. Siellä se oli törröttänyt jossakin mättäässä kiinni. Uskomaton sattuma, kun kuitenkin kolmena ryhmänä kuljimme avotunturissa melkoisen leveänä rintamana, että sauva sattui osumaan Markun reitille.

Naisenergiaa
Iloista naisenergiaa: Sini, Piia ja Carita.

Luppopäivän opit varusteiden kuivattamiseen:

  • Jos on paljon porukkaa ja paljon kuivatettavaa, tehkää pari nuotiota
  • Pyykkinarut riittävän kauas tulesta
  • Kiinnittäkää kuivatettavat vaatteet huolella narulle, etteivät ne putoa nuotioon tai lennä taivaan tuuliin
  • Makuupusseja ei liian lähelle nuotiota (muistakaa muutoinkin AINA kiinnittää makuupussit omista naruistaan pyykkinarulle tai missä ikinä puun oksassa tms niitä kuivatattekin)
  • Kengät sijoitetaan siten, että kostea höyry pääsee varresta hyvin ulos
  • Kenkiä ei liian lähelle tulta; pohjat kärähtävät ja goretex-kalvoon tulee helposti reikä. Nahkakengätkään eivät kestä kuumuutta
  • Entä jos sataakin koko päivän? Asetellaan erätoverit/pressut siten, että tulia voi pitää niiden alla ja kuivattaa varusteet sateelta suojassa

Vaellus päättyy osaan 5. Huiputusta, harharetkiä ja haikeutta. Seuraa blogia facebookissa

2 vastausta artikkeliin “Muotkatunturin Via Dolorosa, osa 4. Luppopäivän lusmuilua ja rentoa vaellusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close