Muotkatunturin Via Dolorosa, Eräkarkun opiskelijoiden ruskavaellus Muotkatunturin erämaahan, osa 1.

Bussilla Karkusta Kaamasmukkaan ja vaeltaen ensimmäiseen leiriin

Tästä alkaa viisiosainen retkitarina, Muotkatunturin Via Dolorosa. Kerron  kahdeksan päivää kestäneestä, vaiherikkaasta syysvaelluksesta Eräkarkun opiskelijoiden kanssa syyskuussa 2017. Kun kolmisenkymmentä vielä ennen vaellusta toisilleen melko tuntematonta Eräkarkun erä- ja luonto-opasopiskelijaa kouluttajineen hyvin erilaisista ammattiryhmistä ja elämäntilanteista, ikäskaalassa 22-58 vuotta, lähtee Muotkatunturille kahdeksan päivän ruskavaellukselle, odottaa voi mitä vain.

Retken kohokohtien ja vähemmän hyvien hetkien lisäksi jaan kokemusperäistä tietoa syysvaelluksen varusteista sekä pikkuniksejä liittyen mm. joenylityksiin, varusteisiin ja retkeilyyn muutoinkin. Toivottavasti blogistani on hyötyä ainakin niille, joilla ei vielä paljon vaelluskokemusta ole. Ei sitä ollut minullakaan, mutta tämän vaelluksen opeilla uskon osaavani paljon enemmän kuin ennen tätä. Toivotan antoisia lukuhetkiä myös kanssavaeltajilleni; Eräkarkun eräperheelle ja kouluttajille. Meillä oli ikimuistoinen reissu, joka säilyy muistoissamme läpi elämän.

Kirjaudu blogini seuraajaksi sivun alaosan linkistä, niin saat sen sähköpostiisi tai seuraa facebookista Avec Marja – Marjan matkassa.

Muotkatunturin vaelluksen reittikartta

Reitti: 7 yötä Muotkatunturilla kartan reitin mukaan (kolme eri ryhmää, joilla osin hieman eri reitit)
Ajnkohta: syyskuu 2017
Lähtöpaikka: Kaamasmukka
Paluupaikka: Muotkan Ruoktu
Matka noin 80 km
Ryhmä: 28 erä- ja luonto-opasopiskelijaa ja 3 kouluttajaa Eräkarkusta

Muotka_reittikartta
Kouluttajamme Kaisu tallensi reitin gps-paikantimeen.

Eräkarkun opiskelijat matkaan kohti tuntematonta

Voisi olettaa, että kun näin erilaisista taustoista ja ikäryhmistä oleva porukka lähtee vaeltamaan yli viikoksi, seurauksena voisi olla suuriakin ristiriitoja ja henkilökemiaongelmia. Olosuhteet olivat rankat. Sadetta saimme joka päivä, välillä kastuimme läpimäriksi, palelimme ja väsyimme. Mutta me todistimme olevamme ainutlaatuisen sopuisa ja yhteistyökykyinen porukka.

Haluan kertoa retkemme parhaista ja vähemmän hyvistä hetkistä omien sekä teltta- ja opasparini Caritan ansiokkaiden muistiinpanojen tukemana.

Palataan lähtöruutuun. Matkaan lähdimme Karkusta poikkeuksellisesti tilausajobussilla sen sijaan, että olisimme itse vuorotellen ajaneet vuokra-autoja peräkärryineen sekä opiston omaa rähjäistä pakua, josta ovikin pitää tilkitä ilmastointiteipillä, ettei vetäisi.

Tämän poikkeuksellisen luksuksen teki mahdolliseksi kouluttajamme Petri, joka on sekä eräopas että linja-autonkuljettaja. Matkamme taittui leppoisasti Mannisen bussilla, vaikka aikaa kuluikin yli 15 tuntia. Bussissa oli tarjolla huonoa huumoria ja väsynyttä porukkaa. Tätäkin kaikkea on jo ikävä.

Illalla saavuimme Inarijärven rannalle, kauniilla paikalla sijaitsevalle leirintäalueelle Uruniemi campingiin, jossa majoituimme mökeissä. Kesän matkailusesonki oli loppunut, joten siisti, mutta kylmä ja kostea mökki antoi jo esimakua siitä, mitä oli tulossa.

Muotka_Inarinmokki

Porukkavaelluksen haasteita

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Luontokeskus Siidassa, jossa on kiinnostava saamelais- ja luontokeskus. Asiantunteva opas kertoi Lapin luonnosta, lappilaisista ja saamelaisista. Kaupoissa teimme  viime tipan hankinnat ja nautimme viimeisen ravintola-aterian pitkään aikaan.

Iltapäivällä nostimme rinkat selkään ja lähdimme vaeltamaan kohti ensimmäistä leiripaikkaa. Lähtöpaikalla syntyi pieniä näkemyseroja siitä, mihin suuntaan tulisi lähteä. Aikamoista säätöä ja kaaosta tuo ensimmäisen päivän taivaltaminen oli; yksi olisi halunnut kiertää tunturin vasemmalta, toinen oikealta ja kolmas olisi halunnut mennä suoraan yli. Ja muutamalla oli rinkan säädöt ihan miten sattuu. Tähän päivään pienet erimielisyydet sitten loppuivatkin, ja tunnesiteet välillämme vahvistuivat koko matkan ajan.Muotka_porukkavaellus

Tälle päivälle ei ilmeisesti tarkoituksella ollut määrätty opasta, vaan saimme itse päättää, miten pääsemme perille 28 opiskelijan joukolla. Tämä taisi olla kouluttajiltamme meille pikku testi ja opetus: noin isoa porukkaa on hyvin vaikea johtaa. Ryhmän tulisi olla jaettu pienempiin porukoihin, tai ainakin sillä pitäisi olla yhteisesti sovittu ryhmänjohtaja. Pääsimme kuitenkin onnellisesti ensimmäiseen leiriimme pilvipoutaisessa kelissä. Leirissä alkoi tihkusade, joka yön aikana vain lisääntyi. Ja sadetta sitten riittikin koko reissun.

Kuksa
Nautimme Sirpan nimikoidusta kuksasta Lapin kirkasta.

Päivän opit isolla porukalla vaeltamisesta:

  • ryhmän koko saa olla maksimissaan 10 henkilöä. Jakakaa iso porukka pienempiin ryhmiin
  • sopikaa ryhmälle johtaja ja jakakaa vastuut
  • sopikaa selkeästi taukojen pituus ja seuraavan tauon ajankohta
  • säätäkää rinkat etukäteen kullekin sopivaksi ja auttakaa toisianne säädöissä

Vaellusmatkamme jatkuu seuraavassa blogissa, osa 2. Aavaa avotunturia ja louhikkoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close